Linda Thulin: Menestyksekäs ura ja vahvan lypsykarjan kehittäminen Hamran tilalla

Tämä on tarina siitä, kuinka lapsuudessa syttynyt rakkaus eläimiin kasvoi elämänmittaiseksi uraksi. Samalla se on kertomus jostakin pysyvästä: lypsykarjan, toimivan työyhteisön ja korvaamattoman kokemuksen rakentamisesta. DeLavalilla Linda inspiroi meitä joka päivä.

Osa ihmisistä kasvaa maatalouden parissa. Toiset löytävät alalle vähitellen, eläin kerrallaan ja vastuun kasvaessa.

Linda kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Hän varttui Tukholman esikaupunkialueella ja seurasi intohimoaan eläimiin Hamran tilalle. Siellä hän on yli kahdenkymmenen vuoden ajan ollut mukana kehittämässä yhtä Ruotsin tunnetuimmista lypsykarjoista.

Rakkaus eläimiin ja lopulta myös Lindan ura sai alkunsa undulaatista.

"Isosiskoni toi kerran kotiin undulaatin. Siitä tuli nopeasti rakastettu perheenjäsen. Se oli älykäs ja hauska ja oppi jopa sanomaan muutamia sanoja. Pian myös naapurit huomasivat, kuinka kiinnostunut olin eläimistä. Olin aina ensimmäinen, jolta he kysyivät apua kissojen ja kanien hoitamiseen lomamatkojensa ajaksi."

Kun Linda oli kymmenvuotias, hänen siskonsa toi hänen elämäänsä huomattavasti suuremman eläimen: hevosen.

"Joka päivä koulun jälkeen lähdin siskoni mukaan tallille. Päivistä tuli pitkiä, mutta tein aina ensin läksyt, söin nopeasti jotakin ja vietin sitten illan hevosten parissa. Siellä opin kovan työn arvon ja riittävän unen merkityksen.

Vietin myös suurimman osan viikonlopuistani tallilla. Kun en ollut hevosten kanssa tai hoitamassa naapureiden eläimiä, piirsin tai kirjoitin. Kun tuli aika miettiä tulevaisuutta, minulla oli kaksi unelmaa: työ eläinten parissa tai kirjoittamisen ja piirtämisen parissa."

Kun oli aika valita toisen asteen koulutus, Linda seurasi kiinnostustaan eläimiin ja maatalouteen ja aloitti maatalouden perusteisiin keskittyvät opinnot.

"Suunnitelmani oli mennä heti valmistumisen jälkeen töihin, hankkia kokemusta eri maatiloilta ja jatkaa sen jälkeen opintoja maatalouskorkeakoulussa."

Linda lähetti työhakemuksia Tukholman seudun maatiloille. Ensimmäinen vastaus tuli Hamran tilalta. Jälkikäteen ajateltuna se osoittautui juuri oikean polun aluksi.

Ensin hänen oli kuitenkin osoitettava soveltuvuutensa työhön.

"Ensimmäisessä työhaastattelussani joku kommentoi pienikokoisuuttani ja epäili, olisinko todella riittävän vahva työhön. Se sai minut epävarmaksi, mutta antoi samalla lisää motivaatiota näyttää, mihin pystyn.

Tilan työyhteisö oli uskomattoman avulias ja kannustava. Opin heiltä valtavasti."

Kahden Hamran tilalla vietetyn vuoden jälkeen Linda ei tuntenut tarvetta vaihtaa työpaikkaa. Hän halusi kuitenkin jatkaa opintojaan. Päästäkseen opiskelemaan agronomiksi hänen oli täydennettävä opintojaan muun muassa matematiikassa, kemiassa ja fysiikassa. Siksi hän muutti Keski-Ruotsissa sijaitsevaan oppilaitokseen.

Opiskelu kaukana kotoa toi kuitenkin uusia näkökulmia.

"Ymmärsin, kuinka paljon perheeni merkitsi minulle ja etten halunnut olla pitkiä aikoja kaukana heistä."

Linda päätti siksi luopua suunnitelmastaan opiskella maatalousalaa toisella paikkakunnalla ja jatkoi opintojaan Tukholmassa. Uusi opiskeluympäristö johdatti hänet myös uudelle alalle. Linda alkoi opiskella biologiaa ja uppoutui täysin akateemiseen maailmaan.

"Rakastin opiskelijaelämää. Halusin suorittaa biologian maisterintutkinnon ja haaveilin tutkijan urasta. Ajatus vuosien viettämisestä luonnossa, vastausten etsimisestä, uusien yhteyksien löytämisestä ja syvällisestä perehtymisestä omaan erikoisalaan kiehtoi minua.

Viimeisenä opiskeluvuotenani tein pro gradu -tutkielmani eläintieteen laitoksella. Työskentelin laboratoriossa DNA-analyysien parissa, ja tutkimustuloksiani hyödynnettiin kahdessa tieteellisessä julkaisussa. Se oli ensimmäinen askeleeni kohti mahdollista tutkijanuraa."

Lopulta Linda kuitenkin huomasi, ettei tutkijanura ollut hänelle oikea suunta.

"Aika eläintieteen laitoksella tuntui hyvin yksinäiseltä. Olin yksin laboratoriossa, yksin kirjastossa ja yksin työpöytäni ääressä. En ollut kuvitellut tutkijan elämää sellaiseksi."

Samaan aikaan Linda jatkoi viikonlopputöitä Hamran tilalla rahoittaakseen asumisensa, autonsa ja hevosensa.

Vuoden 2005 tienoilla Hamran tila oli voimakkaassa kehitysvaiheessa. Tilalle rakennettiin uusi vasikkanavetta ja uusi VMS-lypsyrobottinavetta esittelytiloineen. Karjan koko kasvoi, uusia työntekijöitä palkattiin ja tilalla vieraili jatkuvasti ihmisiä tutustumassa toimintaan.

Silloisen karjasta vastaavan esihenkilön Henrik Norbergin työmäärä kasvoi, ja hän kysyi Lindalta, haluaisiko tämä jakaa johtamisvastuun hänen kanssaan.

"Henkilöstövastuu oli minulle haaste. Kesti muutaman vuoden, ennen kuin tunsin oloni todella varmaksi tehtävässä. Työskentelin kymmenen vuotta Henrikin rinnalla ja opin valtavasti.

Kun nuo kymmenen vuotta olivat kuluneet, tunsin olevani valmis ottamaan karjasta vastaavan esihenkilön tehtävän kokonaan vastuulleni. Se tapahtui vuonna 2015. En haluaisi olla missään muualla. Hamran tila on minun paikkani."

Miksi pysyä samassa työpaikassa yli 20 vuotta?

Lindan mukaan syynä on työtehtävien ja työympäristön ainutlaatuinen yhdistelmä.

"Hamran tila on erityinen työpaikka. Tehtävääni on vaikea verrata muihin töihin. Täällä yhdistyvät perinteinen maidontuotanto, suuri työyhteisö, uuden teknologian jatkuva testaaminen sekä monien eri alojen ammattilaiset, jotka tulevat tänne oppimaan, asentamaan järjestelmiä tai kokeilemaan uusia ratkaisuja.

Kohtaamisia, näkökulmia ja erilaisia ajattelutapoja on paljon. Koska tila toimii myös esittelytilana, meidän on näytettävä esimerkkiä. Meidän on oltava todella hyviä siinä, mitä teemme."

Hamran tila jatkaa kehittymistään. Yksi merkittävä esimerkki on vuonna 2025 valmistunut laaja tilan laajennus, joka vahvisti entisestään Hamran asemaa sekä kaupallisena maitotilana että innovaatioiden kehittämisympäristönä.

Lindalle jatkuva kehittyminen on yksi tärkeimmistä syistä pysyä tilalla.

Työn vahvuus on sen monipuolisuus

Linda arvostaa työssään ennen kaikkea sen tasapainoa.

"Pidän siitä, että työssäni yhdistyvät fyysinen työ navetassa ja hallinnolliset tehtävät toimistolla. Samoin päivittäinen suunnittelu ja pitkän aikavälin kehittäminen. On erityisen palkitsevaa päästää lehmät keväällä laitumelle ja tuntea rauha, kun ne palaavat syksyllä takaisin navettaan. Kun juotat vastasyntynyttä vasikkaa ensimmäistä kertaa, tunnet heti, kuinka suhde eläimeen alkaa muodostua. Välillä korjaat polvillasi rikkoutunutta lantaraappaa. Toisinaan autat sairaan eläimen takaisin terveeksi, mutta joskus se ei kaikista ponnisteluista huolimatta onnistu. Tässä työssä elämä ja kuolema ovat lähellä."

Samalla Linda vastaa koko karjan toiminnasta ja kehittämisestä.

"Vastaan koko karjasta ja työskentelen kehittääkseni vahvaa ja korkeatuottoista lypsykarjaa. Työhöni kuuluvat jalostus- ja ruokintastrategiat, lehmäliikenteen suunnittelu, päivittäiset toimintatavat sekä tuotannon tunnuslukujen seuranta.

Päätöksiä on tehtävä joka päivä, viikko ja kuukausi. Onneksi ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka auttavat pitämään kaiken toiminnassa. Joskus tunnen olevani kuin hämähäkki verkon keskellä."

Usein kaikkein merkityksellisimpiä ovat kuitenkin pienet hetket.

"Joskus pysähdyn lehmän eteen. Katson sitä silmiin ja tiedän täsmälleen, kuka se on. Huomaan myös, että se tunnistaa minut.

Ajattelen mielessäni: 'Hei. Mitä sinulle kuuluu? Huomaan sinut. Onpa mukava nähdä, että kaikki on hyvin. Nyt minun täytyy jatkaa matkaa.'

Silloin sydämessä tuntuu aina hieman lämpimämmältä. Siinä katsekontaktissa välittyy jotakin erityistä."

Millaisia ominaisuuksia työssä tarvitaan?

Lindan mielestä kyse ei ole pelkästään tiedoista ja osaamisesta, vaan myös asenteesta.

"Sinun on osattava nähdä yksilöt – niin eläimet, ihmiset kuin koneetkin. Sinun on arvostettava rutiinien täyttämiä työpäiviä ja samalla oltava valmis tilanteisiin, joita ei voi koskaan suunnitella etukäteen.

Sinun on viihdyttävä työssä, jossa tarvitaan sekä fyysistä voimaa että ajattelua, eikä likaantumista saa pelätä. Erityisesti jos pidät myös järjestyksen luomisesta ja asioiden pitämisestä kunnossa.

Lehmät ovat upeita, ainutlaatuisia ja rakastettavia eläimiä. Tämä ei ole vain työ, vaan elämäntapa. Uskon, että tämä elämäntapa pitää ihmisen vahvana.

Olen työskennellyt suurimman osan elämästäni Hamran tilalla, ja olen siitä äärettömän kiitollinen."